Mie oon tooooosi onnellinen, se todettakoon nyt näin ihan alkuun.
Mie oon Nina. Olen parikymppinen tyttö, jonka elämä on muuttunut vuodessa enemmän kuin sitä vuotta edeltäneinä parinakymmenenä vuonna yhteensä.

Reilu vuosi sitten muutin Helsinkiin opiskelemaan ja totta puhuen kuvittelin jääväni sille tielleni. Mulla oli toisella puolella Suomea ihana poikaystävä, jota tietenkin oli kova ikävä, mutta opiskelijaelämäkin oli kivaa. Jotenkin kuitenkin oli murua koko ajan ikävä, ja ennen kuin huomasinkaan, oltiin menty kihloihin ja ostettu koira. Coton de Tulear, valkoinen pikku karvapallo. Elvis.

Elvis ehti olla meillä ehkä noin kuukauden kun alettiin puhua yhteen muuttamisesta. Olin jo viittä vaille kandi, joten muutto ja opiskelu oli aika helppo sovittaa yksiin. Aloin pikkuhiljaa siirtää tavaroitani (kassi kerrallaan) muruni asuntoon Keski-Suomeen. Huhtikuussa meillä olikin sitten jo omakotitalo ja yhteinen asuntolaina. Siinä sitten tillisteltiin toisiamme ja mietittiin, että mitä hittoa sitä nyt on tullut tehtyä.

Kesä meni miettiessä, että mistä saan töitä ja rahaa, mutta onneksi noita oman alan keikkahommia löytyi tasaiseen tahtiin, joten en nyt ihan puilla paljaillakaan ollut. Sanon onneksi, sillä muuten olisi jäänyt aika monet vaatteet, korut ja kengät kesällä ostamatta :)

Syksyllä päätin jatkaa yliopisto-opintoja ja reissaan nyt sitten taas kodin ja Helsingin väliä. Onneksi suht harvoin. Syksyllä tuli taloon sitten myös toinen karvainen kakara, Hulda. Onneksi nuo ötökät ovat jo sopeutuneet toisiinsa, vaikka nahistelevatkin koko ajan.

Elvis on siis rodultaan Coton de Tulear, kotoisemmin cottoni, ja ihana pieni seuralainen joka seuraa sua vaikka vessaan jos annat sen tehdä niin. Jos et, se itkee oven takana. Your choice.

Hulda on Cavalier King Charlesin spanieli, mustavalkoinen ja aika prinsessa :)

 

Me tosiaan mentiin kihloihin, ja ostettiin oma talo. Meillä neljällä (mie, muru ja koirat) on nyt tilaa temmeltää, talo on 120 neliöinen ja tonttiakin riittää niin paljon, etten oikein tiedä miten tuota nurmikkoa mahtaa kesähelteillä jaksaa ajaa. Elppu on tietenkin isosta pihasta onnellinen ja näyttää juostessaan porsaan ja pupun ristisiitokselta <3 3-vuotias Huldakin innostuu juoksentelemaan, varsinkin nyt, kun hanki alkaa pikkuhiljaa takapihalla kantaa.
 
 
Eli sellaista on tapahtunut hiukan reilun vuoden sisään.
 
 
Mutta siis takaisin minuun.
Lempivärejäni ovat pinkki ja vaaleanpunainen.
Luen paljon, enimmäkseen dekkareita ja käsityökirjoja, historiakin kiinnostaa.
Lempitaiteilija Edelfelt, lempisäveltäjät Chopin ja Sibelius.
 
 
Musiikkimaku on aika laaja, pidän enemmänkin tietyistä biiseistä kuin bändeistä, mutta tämän hetken suosikkeihin kuuluu niin suomalaisia kuin ulkolaisiakin ja ihan laidasta laitaan: Jenni Vartiainen, PMMP, Chisu, Katri Ylander, Jippu, Vuokko Hovatta, SMG, Katy Perry, Paloma Faith, Duffy, Lily Allen, Lady Gaga, Gwen Stefani, No Doubt, Viikate, Kotiteollisuus, Metallica, Rammstein, Flogging Molly... ja tässä siis vain jäävuoren huippu. Tykkään tosiaan aika monenlaisesta musiikista. Nää on ne mitä tulee tällä hetkellä eniten kuunneltua. Angstisia nuoria naisia siis enimmäkseen.
 
 
Ylimääräsen vapaa-ajan käytän leivontaan, reseptien hamstraamiseen, dataamiseen, runoiluun ja piirtelyyn sekä käsitöihin. Ompelukone on vielä mutsin luona mutta haen sen jouluksi kotiin. Virkkaaminen ja neulominen on eniten omaa alaa, kangaspuut odottaa vintillä ja tuunaaminenkin kiinnostaa. Valokuvaustakin harrastan ja niitäkin tänne ilmestynee, kun vain kerkiän :)
 
Leivonnasta sen verran, että enimmäkseen harrastan kakkuja ja muffinsseja, mutta piirakat ja pikkusuolaisetkin luonnistuvat.
Saatan tänne päivitellä myös herkumpia ruokaohjeita :)
 
 
Siinä oli vähän knoppitietoa :)
 
 
<3 Niini