Heipä hei!

Nyt löytyi mummon kansiosta kopioimistani ohjeista sitruunamuffinienkin ohje… Jos joku tunnistaa ohjeen, kertokoon, sillä en tiedä mistä mummo on tämän ohjeen aikanaan kopioinut…
 
Sitruunamuffinit
 
 n. 10 muffinia
 
100 grammaa voita
3 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunan mehua
(1 rkl hunajaa)
 
Kuorrute:
3 dl tomusokeria
1 - 2 rkl sitruunan mehua
 
Koristeeksi esim. hedelmäkaramelleja
 
 
1. Lämmitä uuni 200 ºC. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Riko munat toiseen kulhoon, vatkaa rakenne rikki. Lisää munat sokeri-voivaahtoon koko ajan sekoittaen.
3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää puolet seoksesta taikinaan. Vatkaa. Lisää sitruunankuoriraaste, sitruunan mehu ja halutessasi hunaja. Lisää loput jauhoseoksesta. Vatkaa.
4. Annostele taikina paperivuokiin tai voidellulle muffinipellille. Jos teet muffinit pellillä, voit jauhottaa ne kookoshiutaleilla.
5. Paista 12–15 minuuttia. Anna jäähtyä.
6. Tee kuorrute: Sekoita sitruunamehusta ja tomusokerista tahna. Varo kuitenkin, ettei kuorrute muutu liian nestemäiseksi. Kuorruta ja koristele muffinit.
 
Hiukan jännittää, kun en ole näitä aiemmin tehnyt, mutta kun tuo ukkokulta niitä kerran pyysi, niin kyllä mie teen :) Mies tykkää kovasti kaupan sitruunakakuista, joten toivottavasti näistä muffineista tulee suht samanlaisia. Eli näitä sitten värkkäilen viikonloppuna. Näitä plus sitten niitä minttusuklaamuffineita ja (ehkä) kinkku-paprika -muffineita. Niiden ohjeet (ja kuvat) laitan sitten viikonloppuna.
 
Mutta jos kukaan tietää mistä tuo ohje on peräisin, niin ottaisin tiedon mielelläni vastaan!

<3 Niini